Jyväskylän yliopistolla järjestettiin ke 12.10. erään seminaariryhmän kokoontumisen yhteydessä pienimuotoinen näytös elokuvasta Tutkittava tähtiä tänä iltana. Elokuvan aihe oli kiinnostava, ja se oli myös toteutettu tavalla, joka oli hyvin antoisa. Teos käsittelee tekijöiden itsensä sanoin sitä, ”mitä esineet voivat kertoa menneestä, ja toisaalta tuon tiedon rajoista”. Esittelyvideon voi katsoa täältä.
Elokuvantekijä Vieno Järventausta ja historiantutkijat Lauri Julkunen ja Ida Vesterinen tarkastelevat eräältä mökiltä löytynyttä vanhaa laukkua ja sen sisältöä, esimerkiksi lompakkoa ja kolikoita, kampaa, hammasharjaa, rikkinäisiä aurinkolaseja sekä pieniä ruutuvihkoja ja paperilappuja, joissa on kuvia, kirjoitusta ja muita merkintöjä. Kerronnan tempo ja äänimaisema ovat rauhallisia. Kamera tarkennetaan lähelle esineitä ja niitä koskettavia käsiä. Välillä esineet ovat lähes mikroskooppisen tarkassa lähikuvassa. Eräässä kohtauksessa käännellään salkun kahvaa ja kuunnellaan sen ääntä. Tunnelma korostaa esineiden äärelle pysähtymistä, aivan kuin kehotuksena kuunnella, mitä esineillä on kerrottavanaan. Välillä mieleeni nousi dokumenttielokuva Neiti Aika, josta kirjoitin aiemmin tähän blogiin.
Tekijät pohtivat elokuvassa esineiden välittämää tietoa, joka liittyy erityisesti ne omistaneeseen ihmiseen ja aikaan, jolloin esineet olivat aktiivisessa käytössä. He välttävät kertomasta suoraan, miltä esineiden käsitteleminen tuntuu. Sen sijaan he miettivät, mitä voivat tai eivät voi esineiden perusteella sanoa. Esille tuodaan esimerkiksi, etteivät he voi tietää, mitä esineet ovat merkinneet omistajalleen, tai oppia mitenkään tuntemaan häntä niiden perusteella. He yhdistävät havaintojaan tietoon, jota heillä on jo olemassa aikakaudesta, jolloin esineitä on käytetty. He siis pohtivat kontekstia, jossa esine on käyttäjälleen annettu tai hankittu. Niistä välittyy arvoja ja ihanteita sekä ”jälkiä”, kuten elokuvassa sanotaan, jotka antavat joitakin johtolankoja käyttäjänsä maailmasta.
Koska tekijät välttävät nimeämästä suoraan omia ajatuksiaan ja tunteitaan, joita esineet ovat varmastikin heissä herättäneet, elokuva jättää kysymyksiä auki ja saa katsojan pohtimaan, mitä itse olisi esineiden äärellä mahdollisesti kokenut. Itse tulkitsin elokuvaa ja sen esineitä tietysti omien tutkimusintressieni kautta. Mietin tekijöiden tavoin mennyttä, mutta näkökulmasta, jossa korostuu erityisesti esineiden liittyminen muistiin ja arkeen. Kiinnostuin siitä, miten esineet näyttivät liittyneen omistajansa ajanviettoon, mielikuvitukseen ja käsityksiin elämästä. Pohdin, mitä hän oli niiden parissa tehnyt ja ajatellut, mistä hän oli ne saanut ja millaisessa ympäristössä hän esineitään käytti.
Ajattelin myös heitä, jotka olivat säästäneet laukun ja sen sisällön. Vaikutti siltä, että he koettivat tarrata niiden kautta kiinni jostakin. Elokuvassa mainittiin, että laukun esineet olivat mahdollisesti sellaisia, jolle ei ollut löytynyt ”jatkokäyttöä”. Joukossa näytti kuitenkin olevan myös esineitä, joille olisi voinut löytyä ottaja, esimerkiksi kampa ja kolikoita. Lisäksi toki oli myös ”aarteita”, jotka olivat olleet ehkä omistajalleen tärkeitä, mutta tuskin muille. Varsin erilaisia esineitä oli säästetty muistoesineiksi, joissa oli ilmeisesti jotakin niin henkilökohtaista, että ne oli haluttu säilyttää.
Muistoesineiden tallentamisella yritetään yleensäkin kiinnittyä menneeseen ja muistaa jotakin. Elokuvassa käy ilmi, kuinka tapamme tehdä näin on usein sattumanvaraista. Laukku oli ollut varastoituna mökillä pitkään, ennen kuin elokuvantekijät olivat kiinnittäneet siihen huomiota. Enää he eivät kuitenkaan voineet tietää laukun vaiheita tai sisältöön aiemmin liitettyjä merkityksiä. Meillä ei ole olemassa tiettyjä yhteisiä toiminnan tapoja tai malleja siitä, millaiset esineet kannattaa säilyttää ja miten. Toisinaan muistoesineet voivat olla aktiivisessakin käytössä, mutta monet meistä ottavat talteen myös esineitä, jotka jäävät helposti piiloon kaappien ja varastojen perälle. Ne pysyvät siellä, kunnes tapahtuu jotakin. Elokuvassa kyse oli Lauri Julkusen tekemästä löydöstä, mutta usein esineet nostetaan uudelleen esille vasta esimerkiksi muuton tai kuolinpesän tyhjennyksen myötä.
Elokuva osoittaa hyvin, kuinka esineet ja niiden tehtävät liittyvät kontekstiinsa, aikaan ja paikkaan. Niiden käsitteleminen, käyttö ja merkitys ovat sidoksissa niitä käsitteleviin ihmisiin. Lisäksi elokuva tuo ilmi esineiden vaikuttavuutta. Esineet voivat olla paitsi kiinnostuksen kohteita myös ajatukset liikkeelle panevia toimijoita.
Elokuvan alussa esitetty kysymys esineiden tuottamasta tiedosta ja sen rajoista on niin kiinnostava, että mietin sitä varmasti vielä pitkään. Olisi hienoa osata vastata siihen, mutta luulen ettei vastausta löydy. Sen voi tietysti tietää, että laukussa on tietynlaisia esineitä, mutta se miten ja mihin ne vaikuttavat, on sidoksissa tulkinnan tapaan, jolloin myös niiden tuottama tieto voi olla näkökulmasta riippuen hyvin erilaista, ehkä jollakin tapaa rajatonta. Aika, jota elokuvassakin pohdittiin, on ilman muuta esineitä tulkittaessa tärkeä näkökulma. Esineet kertovat aina jotakin omasta aikakaudestaan, samoin kuin siitä hetkestä, jossa niiden pohjalta tehdään tulkintoja. Se, mihin esineiden aika liittyy, on tulkinnallista. Tuottaako esine yhteiskunnallisiin kysymyksiin liittyvää tietoa vai voidaanko niistä tulkita jotakin henkilökohtaista? Millaista affektiivista tai emotionaalista tietoa ne voivat tuottaa? Mitä ne kertovat toiminnasta, valinnoista, asenteista ja ihanteista? Entä tunteista, kehosta, aisteista tai mahdollisuuksista? Esineen välittämä tieto on sidoksissa tulkitsijan kiinnostuksiin, tietoon ja tapaan merkityksellistää esine ja siten aina myös itse esinettä laajempaan kontekstiin, joka on rajaton verkosto. Erilaisten näkökulmien yhdistäminen esineisiin mahdollistaa sen, että esine voi myös kertoa jotakin uutta, mitä ei aiemmin ole tullut ajatelleeksi.
Edellä mainitussa seminaariryhmässä keskusteltiin, kuinka elokuvassa olisi potentiaalia yliopisto-opetusta ja erilaisia hankkeita ajatellen. Toivottavasti se löytää yleisönsä ja nostaa osaltaan esille esineistä käytävää keskustelua. SENSOMEMOssa joka tapauksessa jatketaan tutkimusta, joka liittyy elokuvan teemaan. Odotamme parhaillaan, millaista tietoa Elämäni esineet -keruu tulee tuottamaan, ja jatkamme sen tarkastelua, miten toimimme, muistamme ja ajattelemme esineiden kanssa ja kautta.
Tekstin kuva on otettu kuvakaappauksena elokuvan esittelyvideosta.
